Juorut.com
Home Artikkelit

Festariheila

Festarit on oiva paikka löytää seuraa niin yhdeksi illaksi kuin hyvällä tuurilla pidemmäksikin aikaa. Kaikki ovat yleisesti ottaen jonkinasteisessa humalassa ja hyvillä mielin - parempaa tilannetta uusiin ihmisiin tutustumiseen on vaikea löytää. Leirintäalueella voit mennä kyselemään kiinnostuksen kohteeltasi vaikka siitä, mitä bändiä hän odottaa eniten festareilta tai onko hän ollut kyseisessä tapahtumassa aiemmin. Oikeastaan ihan mikä tahansa tapaa toimii kuhan olet luonnollinen itsesi.

Kirjoittanut Perusjarkko 29.06.2009 08:26

 

Motellet - olohuone kaikille

Uudenmaankadun ja Annankadun kulmaan avattiin perjantaina 8.8.08. uusi baari, taas. Motellet on Mehdi Younesin ja Niko Hallamäen aikaansaannos. Paikka on haasteellinen, koska 2000-luvulla osoitteen baarit (mm. SF-baari, Birdie, Cafe Punavuori, Inferno) ovat vaihtuneet tiuhaan toiminta-ajan ollessa vain keskimäärin vain reilun vuoden mittainen. Uudenmaankadun kulta-aikana, 90- ja 2000-luvun vaihteessa, Motelletin paikalla sijaitsi Soda, joka oli silloinen trendikkään nuorison näyttäytymispaikka. "Ehkä edeltäjien liikeideoihin nähden tila on ollut liian suuri. Viidensadan neliön karaokebaari Helsingin keskustassa ei ehkä ihan toimi", Mehdi toteaa.

Kirjoittanut MiuMau 15.08.2008 09:45

Hanko Summer Session 2008

Hangon Tulliniemen rannalla järjestettiin 12.7. kesätapahtuma nimeltä "Hanko Summer Session 2008". Pleijerit.net kävi paikan päällä seuraamassa menoa ja tutustumassa harrastajiin. Aluksi sääennusteet enteilivät sadetta, mutta onneksi sää kirkaistui matkalla Helsingistä Hankoon ja perillä paistoi aurinko täydeltä terältä!

Kirjoittanut MiuMau & George 21.07.2008 22:16

Tiimipelaaminen

Tiimipelaaminen on yksi tärkeä osa-alue, mikäli haluaa tutustua baarissa "laadukkaisiin" ihmisiin. Tiimikaverien avulla peli tehostuu ja pääset tehokkaammin tavoitteeseesi. Monta silmäparia näkee enemmän kuin yksi.

Kirjoittanut George & MiuMau 01.07.2008 16:59

Next Century Fashion

Helsingissä on lukemattomia vaatekauppoja. Kun tarkastellaan rennompia vaatteita, ovat päämyyntiartikkelit skeitti/snoukka/surffi ja/tai hiphop/koris -vaatteita. Kaupoissakin trendi näkyy vastaavasti. Surffi-, skeitti- ja snoukkavaatteita myyvät pääasiassa isot ketjut, joten hinta ja laatu ovat sen mukaisia. Joitain poikkeuksia on, mutta nekin ovat harvassa. Hiphop-vaatteita myyvät kaupat ovat taas yleensä pienempiä paikkoja, joissa usein itse omistajakin työskentelee "tiskin takana". Vanhat housuni olivat täysin loppu, joten oli aika käydä ostamassa uudet suosikkikaupastani Hakaniemessä.

Kirjoittanut George 15.06.2008 17:09

Sivu 1 / 3

<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 Seuraava > Loppuun >>