Home Sex and the City The Arrival

The Arrival

The Arrival

Seksin saaminen Australiassa on erittäin helppoa. Ei tarvitse olla kummoisenkaan näköinen ja helpolla irtoaa jos jonkinsorttista lihaa ja tavaraahan on aina tarjolla, jos ei muuten niin maksusta ainakin. Ihan oikean parisuhteen tai edes vähänkin paremman ja laadukkaamman vakipanon löytyminen sen sijaan on kinkkisempi juttu. Sydney, tuo bilekaupunkien mekka eteläisellä pallonpuoliskolla, kutsui minua luokseen kuin huora yksinäistä miestä King’s Crossin asemalla.

Saavuin Sydneyn kevääseen aurinkoisena lokakuun aamuna. Mietteissäni oli tuhat ja yksi ajatusta siitä, mitä kaikkea puolen vuoden reissuni aikana voisi tapahtua. Olin henkisesti varautunut sekä pahimpaan että parhaimpaan, sillä vuotta aikaisemmin käymälläni lomareissulla Australiassa olin jo saanut esimakua tulevasta. Puolityhjää matkalaukkuani perässäni raahaten mieleeni putkahteli jo mielikuvia ikuisesta kesästä, villeistä öistä ja mahtavista kenkäliikkeistä! Heti ensimmäiseksi suuntasinkin shoppailemaan, sillä Sydney on kaupunki, jossa ulkonäöllä ja siihen panostamisella on erittäin suuri merkitys. Yksikään itseään kunnioittava sydneyläinen nainen, oli sitten toimistotyöntekijä taikka tavallinen kaduntallaaja, ei kävele alle viisisenttisillä koroilla. Aina parempi jos kannan alla on enemmän. Jätin rupsahtaneet Dinskoni ensimmäiseen vastaan tulleeseen kenkäputiikkiin, josta hankin aivan ihanat kiilapohjaiset Xoxot. Ryhtini parani välittömästi ja pääni seilatessa nyt yläilmoja, pystyin paremmin keskittymään kuumaakin kuumempien aussiurosten bongailuun.

Ja minkälainen valikoima siellä olikaan! Aivan ihania pukumiehiä, suloisia surffareita, seksikkäitä poliisimiehiä (joiden ainoa tehtävä näytti olevan valvoa hyvännäköisten naisten kulkua) ja kaikenkirjava reppumatkailijoiden joukko. Olo oli kuin pikkutytöllä karkkikaupassa, jossa karkit suorastaan hyppelivät syliin. Tapasin ystäväni Michaelin kauppakeskuksessa lähellä lentokenttää ja hän sanoi, että lennosta huolimatta näytin onnelliselta ja virkeältä ja oli täysin vakuuttunut, että miehet tulisivat juoksemaan skandinaavisen kauneuteni perässä. Tyydyin vain myhäilemään hänen sanoilleen onnellisen tietämättömänä siitä, minkälaisiin soppiin saisin itseni keitettyä tällä kertaa.

Michael heitti minut hostellilleni autollaan myöhään iltapäivällä. YHA Hostel sijaitsi aivan keskustan tuntumassa ja näkymä huoneeni ikkunasta antoi suoraan Central Stationille. Ensimmäinen hostellikokemukseni osoittautui varsin miellyttäväksi. Paikka oli kaiken kaikkiaan siisti ja asukkaat olivat reppumatkailijoiden kermaa. Asuin neljän hengen tyttöjen huoneessa ja heti sisään päästyäni tapasin tulevan parhaan kaverini Nicolen Kanadasta. En vielä voinut tietää, että myöhemmin meistä tulisi käytännössä katsoen erottamattomat. Nicolekin oli saapunut Sydneyyn samana aamuna ja intoa puhkuen järjestelimme tavaroitamme ja kerroimme suunnitelmistamme. Suunnitelmani oli alusta asti jäädä asumaan Sydneyyn ja tehdä töitä niin vähän kuin mahdollista. Nicolen suunnitelmissa taasen oli reissata ensin pohjoiseen ja palata takaisin Sydneyyn ennen joulun aikaa. Eipä kestänyt aikaakaan kun janoisina lähdimme kaduille etsimään Bottle Shopia, Alkon Australialaista vastiketta ja aivan nurkan takaahan sellainen löytyi. Kilistelimme kuplivalla vasta alkaneen seikkailumme kunniaksi ja suuntasimme ensimmäiselle baarireissullemme.

Monesti olen miettinyt miten ihanaa ja hullua olisi jos Suomessa olisi vastaavanlainen reppumatkailijakulttuuri kuin Australiassa. Baarit ja yökerhot eivät ole jakautuneet mitenkään selkeästi australialaisten ja väliaikaisen viisumien omaavien kesken, jotkut paikat vain ovat enemmän kansainvälisessä suosiossa, myös siitä syystä, että hostellit jakavat tiettyihin paikkoihin etukuponkeja ja ryyppyrannekkeita. On aivan ihanaa tavata ihmisiä, jotka kaikki ovat eri puolilta maailmaa ja kaikilla on yhteinen kiinnostus tavata uusia ihmisiä ilman turhaa pingotusta (ja sitoutumista). Sydneyssä tapaa ihmisiä jatkuvalla syötöllä, koko paikka on irtosuhteiden ja säätämisen paratiisi. Onnekseni tapasin myös kaikenkarvaisia ihmisiä, jotka jäivät elämääni pysyvästi.

SähköpostiJaa Facebookissa
Comments (1)
1 06.07.2008 20:37
Goos
Keskiviikkona saadaan kuulema lisää matskua taas! stay tuned!

Add your comment

Your name:
Comment (you may use HTML tags here):
  The word for verification. Lowercase letters only with no spaces.
Word verification: