Saksalaisen valloitus

Ensimmäinen ilta oli yhtä kaaosta aikaeroväsymyksen ja ensihuuman takia. Jo heti alkuun oli selvää, että ajanvietostani Sydneyssä tulisi pelkkää juhlintaa ja hauskanpitoa. Ensimmäisenä iltana Nicole ja minä jengiydyimme muutaman nuorehkon ruotsalaispojan kanssa ja meininki oli jotakuinkin ruotsinlaivatasoa, joskin tässä paatissa bileseura oli muutakin kuin bingopappoja. Andreas, Mathias ja Sven olivat hauskaa seuraa ja heidän kauttaa tustuimme myös moniin muihin, jo pidemmän aikaa maassa olleiden kanssa. Ruotsalaiskolmikko suunnitteli ostavansa auton ja suuntaavansa itä- rannikkoa pitkin pohjoisen sademetsiin. Heti alkuun täytyy myöntää, että jutut Andreaksen kanssa osuivat eri hyvin yksiin ja hän esittelikin minut monelle kauniina suomalaisnaisena (johon sisältyy myös se surullisen kuuluisa suomalainen sisäänrakennettu hulluus). En kuitenkaan ajatellut pelaavani Andreaksen kanssa sen kummempaa peliä sähköisestä ilmapiiristä huolimatta, olihan hän lähdössä pois Sydneystä. Hänen kauttaan kuitenkin tapasin Martinin.

Sydneyssä tapaa ehkä enemmän saksalaisia kuin Saksassa, tai vähintäänkin enemmän saksalaisia kuin australialaisia. Martin ei kuitenkaan ollut ihan samasta puusta veistetty kuin saksalaiset yleensä. Jo heti alkuun kävi selväksi, että mies on ihan oikeissa töissä paikanpäällä (lääkisopiskelija), eikä vain viilettämässä ympäriinsä kartan kanssa niin kuin muut maanmiehensä. Koulunsa Kanadassa käyneenä huvittava ja helposti tunnistettava saksalainen aksentti oli jäänyt puheesta pois ja muutenkin Martinin olemus oli enemmän jotain muuta kuin saksalainen. Kiinnostustani kyseistä tyyppiä kohtaan ei tietenkään lisänneet valloittavat nappisilmät ja hiukset olivat sitä mallia, joista Kristian Meurmankin olisi kateellinen. En yleensä anna miesten tarjota drinkkejä, mutta tässä tapauksessa oli tehtävä poikkeus. Saadessani lasin käteeni teroitin kuitenkin, että drinkkejä tarjoamalla on turha olettaa saavansa edes lämmintä kättä. Koko yö menikin kuin toisessa ulottuvuudessa erittäin hauskasti ja miehestä löytyi kaikki se potentiaali, mitä miehestä voi odottaa löytävänsä. Yllättäen päädyimme hänen asunnolleen aamuyöstä ja yllättäen miekkonen oli unohtanut sanomani kokonaan.

Mielestäni on aina yhtä huvittavaa, kun mies kiskoo vaatteita pois päältäni kuvitellen, että jotain irtoaisi, vaikka miten suoraan olisi sanonut, että ei irtoa. En ymmärrä millä logiikalla miehet ajattelevat, että nyt heltiää seksiä, vaikka kuinka sanoisi vastaan. Näin kävi nytkin ja melkein kävi sääliksi poloista. En tehnyt tätä kiusatakseni, vaan ihan omaksi parhaakseni. Yhden illan jutut eivät kuulu repertuaariini, sillä tapaamisen huumassa on helppo esittää jotakin muuta mitä oikeasti on ja morkkis tulee vainoamaan seuraavina päivinä. Joistakin periaatteistaan kannattaa pitää kiinni. Juttelimme koko loppuyön satunnaisia vonkaamisia lukuunottamatta ja mietin, että siinä missä mies yrittää vain pelata itselleen seksiä, yritän minä pelata siitä jotain muutakin, ehkä. Selvisi sitten, että koko mies kimpsuineen ja kampsuineen on palaamassa takaisin Saksaan ja siinä vaiheessa totesin, että oikeastaan voisi lähteä syömään aamiaista. Kun peli on pelattu, on se ihan oikeasti pelattu ja jos revanssiin ei ole mahdollisuutta, kannattaa ainakin ottaa vastaan pelurin valmistama aamiainen, sillä se lienee ainoa asia mikä voi kullata koko tuttavuuden.

Kun käännyin lähteäkseni, Martin pysäytti minut ja suuteli vielä kerran ja sanoi jo nyt legendaksi muodostuneet sanansa: "I wonder if you regret not having sex with me". Sanomattakin lienee selvää, että nauruni kävellessäni poispäin riitti vastaukseksi. Pelimiehet ovat aina hyviä seuramiehiä, oli manner mikä hyvänsä ja näppinsä voi aina polttaa, vaikka olisi kuinka varovainen. Kävellessäni takaisin hostellilleni en kuitenkaan voinut olla tuntevani mitään muuta kuin onnellinen; ruuhkainen William Street avautui edessäni, aurinko paistoi, pelini oli avattu ja miljoona uutta miestä odotti nurkan takana.